Hunnutettu nainen

Hunnutettu nainen on E. T. A. Hoffmannin saksasta suomennettu teos, jonka ensimmäisessä luvussa neljän postihevosen vetämät matkavaunut pysähtyvät mikonpäivänä vanhan saksalaisen pormestarin talon eteen pienessä puolalaisessa rajakaupungissa. Talon emäntä huutaa kiivastuneena puolisolleen, että taas tulee vieraita, jotka luulevat heidän hiljaista kotiaan majataloksi, ja syyttää siitä talon tunnusmerkkiä, uudelleen kullattua kivikyyhkystä. Abbedissa pyytää saada jäädä vielä hetkeksi kahden hoidokkinsa kanssa, ja oven taakse jäänyt pormestarin rouva kuulee sisältä italiaa. Lähdön hetken tultua seuralainen vaipuu polvilleen, ja abbedissa laskee kätensä hänen päänsä päälle ja lukee hiljaa rukouksen.

Hermenegilda työntää Xaverin luotaan ja sanoo kolealla äänellä, ettei tämä ole Stanislaus eikä koskaan tule hänen vertaisekseen. Xaver tuntee olevansa hulluuteen asti rakastunut Hermenegildaan, sukulaisystävänsä morsiameen. Puutarhurin tainnoksissa huvimajasta löytämä Hermenegilda kannetaan saliin, ja kun Xaver tarttuu hänen käteensä, hän ponnahtaa seisomaan ja päästää kauhistuttavan huudon, joka ei muistuta ihmisääntä.