Kaarlo Bergbomin kirjoitukset 1. Näytelmät ja kertomukset

Kaarlo Bergbomin kirjoitusten ensimmäinen osa kokoaa näytelmät »Pombal ja jesuiitat» ja »Paola Moroni» sekä kertomukset »Belsazarin pidot», »Julian», »Aarnihauta» ja »Sydämmiä ihmistelmeissä». Kokoelman on toimittanut Eliel Aspelin-Haapkylä. Esipuhe kertoo, että Bergbom astuu yleisön eteen kirjailijana vasta kuolemansa jälkeen, ja syy on ainakin välillisesti niissä vaikeissa oloissa, joissa kansallinen sivistys on raivannut tietään. Poikaiästä saakka Bergbom ohjattiin rakastamaan suomalaista kansaansa, mutta opetuksensa hän sai ruotsin kielellä.

Beatrice anoo armoa Malagridalle, mutta Pombal vastaa, ettei tuomitsisi ankarammin, vaikka kaikki jesuiitat olisivat yhdistyneinä »tuossa uppiniskaisessa vanhuksessa». Noora kiroaa sitä, että pelasti Manfredin, ja kutsuu häntä Ezzelinon pojaksi, mutta Paola sanoo Manfredia pelastajakseen ja rakkaakseen. Sakeri kantaa lasta, joka ei jaksa enää kävellä, ja hänestä tuntuu, että lapsi on hänen omansa, Jumalan armon antama, jotta hänellekin annettaisiin katumuksen ja parannuksen tilaa.