Marie-Claire

»Marie-Claire» -romaanin esipuheessa Marguerite Audoux on ompelijatar, alituisesti kivulloinen, hyvin köyhä ja joskus leivätönkin; Francis Jourdain kertoo hänen surullisen elämäntarinansa eräänä iltana. Tuskallinen silmätauti esti häntä tekemästä työtään ja lukemasta, ja silloin hän alkoi kaikesta arkuudestaan huolimatta kirjoitella. Esipuhe kertoo, ettei nainen toivonut saavansa teoksiaan julkisuuteen, vaan kirjoitti muun muassa saadakseen iloa yksinäisyyteensä.

Kertoja muistaa, kuinka isä vei lapset usein paikkaan, jossa miehet joivat viiniä, ja nosti hänet pöydälle lasien väliin laulamaan »Brabantin Genovevan valitusta». Muori Colas toruu lapsia kovasti ja nimittää heitä kovan onnen lapsiksi, mutta kiukkunsa purettuaan antaa heille ruokaa niin kuin ennenkin. Isännän veli Eugène kertoo ripustaneensa lyhdyn kastanjakujan kummallekin puolelle, koska pelkäsi, ettei kujaa muuten löydettäisi. Keittiön kirkas aamuvalo vaihtuu mustaksi yöksi, ja sisar Désirée rientää avuksi.